Kehopositiivisuus on vaarallista?
- Mia
- 16.10.2019
- 2 min käytetty lukemiseen
Minulla oli uudet sortsit. Olin käynyt äidin kanssa ostoksilla Helsingissä, jossain suositussa nuorisovaateliikkeessä, jonka nimeä en enää muista. Kaikilla oli farkkusortsit koulussa, joten minäkin halusin sellaiset. Tietenkin, koska mikään ei ollut niin tärkeää kuin kuulua joukkoon. Minä en ikinä ollut se erilainen nuori, joka itsetuntoa uhkuen uskalsi olla edes hitusen verran oma itsensä. Koulun käytävillä vallitsivat viidakon lait ja jos et ollut kaunis ja vahva, niin sinun oli paras pysytellä piilossa.
Mutta niin, ne sortsit. Liikkeen myyjä oli vaalea ja kaunis, juuri sellainen, kuin minäkin halusin olla. Säteilevä ja itsevarma. Hän oli hyvin ystävällinen ja ehdotti ensin M-kokoa. Joskus minusta tuntuu, että vaateliikkeiden myyjät koulutetaan ehdottamaan aina mahdollisimman pientä kokoa, että potentiaaliselle asiakkaalle tulee hyvä olo. M-koko ei kuitenkaan sopinut minulle, vaan sortsit jäivät pieneksi, kiristäen reisien ja vatsan kohdalta. Kuin kivuliaasti muistuttaen, että olin liian iso mahtumaan muottiin. Hienovaraisesti myyjä toi isomman koon, sanoen, että tämän isompia ei löytynyt. Ne mahtuivat päälleni, jos vedin vatsaani sisään. Halusin ehdottomasti sortsit ja koska äitini rakasti minua, hän osti ne minulle.
Seuraavana päivänä lähdin innoissani kouluun, tietenkin uudet sortsit päällä. Koska ne olivat kireät vatsan kohdalta, en voinut hengittää täysin vapaasti, mutta se oli pieni hinta siitä, että pystyin mahtumaan muottiin, kuulua joukkoon. Kävelin iloisesti koulun käytävällä, jopa uskaltaen hymyillä vastaan tulevalle poikaporukalle. ”Läskiperse!” Sanat iskeytyivät kuin veitsi selkääni ja hymyni kuoli. Oletko koskaan tuntenut häpeää? Se muuttaa isonkin pieneksi, niin pieneksi, että se katoaa. Minä halusin kadota, samalla yrittäen turruttaa syvien viiltojen synnyttämää tuskaa. Loppupäivästä tuli hyvin pitkä. Pelkäsin uutta hyökkäystä, olinhan iso maalitaulu liian pienissä sortseissa. Kun tulin kotiin, heitin sortsit kaapin perälle. En käyttänyt niitä enää ikinä.
Haukkuminen ja siitä seurannut häpeä, lääkärin kommentti ylipainostani ja muut pienet ja isot viillot, johtivatko ne hyvinvointiin ja terveyteen minun kohdallani? Eivät. Ne johtivat vuosikausien kärsimykseen, nälkään, itseinhoon ja elämättömään elämään. Onko tämä hinta, jonka haluaisit itse maksaa? Tai lapsesi maksavan?
Ajattelenko, että kehopositiviisuus on vaarallista? Että se uhkaa terveyttämme ja hyvinvointiamme? Kaikille teille, jotka mietitte, että ylipainoisuuden ja lihavuuden hyväksyminen ovat väärin; oletteko varmoja, että häpeä, syyllisyys ja itseinho saavat ihmisen voimaan paremmin ja olemaan terve? Että jatkuva muistuttaminen siitä, että kehomme ottaa liikaa tilaa tästä maailmasta johtaa onneen ja hyvinvointiin? Että kun ylipainoiset nyt vain tajuaisivat ottaa itseään niskasta kiinni, laihtua ja siten ansaita paikkansa tässä maailmassa, niin ylipaino katoaa? Kun terveydenhuolto, lehdet, sosiaalinen media ja ihmiset ympärillä jatkuvasti puhuvat ylipainon vaaroista, sen kustannuksista ja miten rumaa ja heikkoa on olla ylipainoinen, niin saako se rasvasolut häpeämään ja pienenemään? Eivät, mutta ne tuntuvat kuin pieniltä veitseniskuilta kaikille, jotka kantavat näitä rasvasoluja kehossaan. Ja se on mielestäni vaarallista. Hoikkuus ja normaalipaino eivät ole sama asia kuin terveys ja hyvinvointi.
Mitä mieltä sinä olet? Minkälaisia kokemuksia sinulla on kehosi koosta ja miten ihmiset suhtautuvat sinuun? Kommentoi ja kerro, olisi mukava kuulla sinun ajatuksiasi!
Haluatko sinä luopua ikuisesta laihduttamisesta, nälästä ja huonommuuden tunteesta? Oletko valmis panostamaan hyvinvointiisi, kehosi koosta huolimatta? Minä ja Health coach Heidi Sahlstedt olemme koonneet konkreettisen oppaan, jolla voit lempeästi ja pysyvästi voida oikeasti paremmin. Toivon, että minulla olisi ollut tämä opas, ennenkuin metsästin vuosikausia jotain, mikä vain huononsi terveyttäni. Toivon, että oppaasta olisi sinulle paljon apua <3
Commentaires