top of page
  • Writer's pictureMia

Vuosi intuitiivista syömistä - miten minun kävi?

Päivitetty: 5. kesäk. 2020

Mitä vuoden aikana on tapahtunut, kun vuosi sitten toukokuussa söin suklaapatukan lounaaksi, ihan vain koska minun teki mieli? Olenko lihonut? Olenko laihtunut? Mikä oli vaikeaa ja mikä helppoa? Ja se kaikista tärkein kysymys, toimiko inuitiivinen syöminen?



Näihin kysymyksiin tulen vastaamaan tässä blogitekstissä. Kerron myös niistä tavallisimmista sudenkuopista, joihin olen törmännyt tässä prosessissa. Vaikka teksti perustuu omiin kokemuksiini, kerron myös asioista, mitä olen ympärilläni nähnyt ja mitä sinäkin voit odottaa, jos lähdet intuitiivisen syömisen tielle. Toivon, että tästä tekstistä on sinulle hyötyä, varsinkin jos haluat itse kokeilla intuitiivista syömistä, mutta pelkäät, että yksi suklaapatukka muuttuu sadoiksi ja elämäsi on seuraavat vuodet pelkkää sipsiä.


Siitä on melkein tasan vuosi, kun valaistuin. Valaistuminen on mahtipontinen sana, mutta en keksi parempaakaan sanaa, koska tuntui siltä, että elämäni ja ajatukseni muuttuivat vuosi sitten yhtä nopeasti, kuin valon välähdys. Olen jälkeenpäin miettinyt, että miksi juuri silloin? Olinhan törmännyt intuitiiviseen syömiseen aiemminkin, mutta ei se ikinä ollut kolahtanut. Uskoin aina, että ei se voi toimia minulla, koska minä tarvitsen sääntöjä ja kontrollia syömisessä. Muuten syön, kunnes poksahdan tai sairastun. Voit lukea lisää valaistumisestani täältä.

Mielestäni kertoo paljon, miten hullu maailmamme nykypäivänä on, kun isoin pelkomme vapautuneessa ja rennossa syömisessä on se, että lihomme. Minulla on tähän liittyen huonoja uutisia. Kehosi muuttuu kuitenkin koko ajan, sinulla ei ole samanlaista kehoa, kuin lapsena, eikä kehosi tule pysymään samana, vaan siihen ilmestyy ryppyjä, arpia ja kaikkea muutakin. Elämä muuttaa kehoa. Et kuitenkaan ole mitä syöt. Olet mitä ajattelet.




MITÄ TAPAHTUI ENSIMMÄISINÄ KUUKAUSINA?


Alussa olin vapautunut ja onnellinen ja tuntui uskomattomalta, että pystyin syömään pullaa tai karkkia, ihan milloin halusin. Omalla kohdallani lupa syödä ei johtanut isoihin ruokaorgioihin, vaikka monilla vuosikausien kiellot, rajoitukset ja pelot johtavat tässä vaiheessa siihen, että syödään paljon kaikkea ”kiellettyä”. Sisäistin nopeasti sen, että minulla oli lupa syödä mitä vain ja milloin vain ja kas kummaa, silloin minun ei tehnytkään enää mieli ahmia. Oletko sinäkin ollut siinä kierteessä, jossa olet pitkään ollut dieetillä tai ruodussa ja sitten koittaa viikonloppu, juhlat tai syntymäpäivä ja syöt itsesi epämukavaan ähkyyn? Kunnes sitten lohduttaudut ajatuksella, että maanantaina aloitan taas terveellisen syömisen? Intuitiivisessa syömisessä tällaista tapahtuu harvoin.





Tätä vapautunutta ja ihanaa vaihetta kutsutaan ”honeymoon” -vaiheeksi, jossa koet positiivista vapaudentunnetta ja alat nauttimaan ruoasta täysin uudenlaisella tavalla. Tässä vaiheessa moni menee toiseen ääripäähän ja kuroo kiinni jopa vuosikausien nälkävelkaa. Tässä vaanii ensimmäinen sudenkuoppa. Jos huomaat, että sinulla on paljon pelkoja tai syyllistyt syömästäsi ruoasta, se voi nostaa pintaan epämukavia tunteita. Tämä vaihe voi myös olla vaikea, koska keho muuttuu ja paino nousee melkein jokaisella. Kun huomaat, että kehosi muuttuu ja housuja kiristää, niin varmasti koet, että haluat lopettaa. Ajattelet, että tämä ei toimi. Minä jouduin tekemään paljon henkistä työtä ja lukemaan ja juttelemaan muiden kanssa, jotta en olisi palannut vanhoihin rajoittaviin tapoihini. Tämäkin kuuluu asiaan. Uskon, että tämä osa intuitiivisen syömisen opettelua on se kaikista haastavin asia käydä läpi. Paljon kärsivällisyyttä ja uskoa, niitä tulet tarvitsemaan.


Jos kaipaat tukea ja yhteisön tsemppiä, niin liityhän meidän Facebook -ryhmään, jossa saat paljon positiivista kannustusta, neuvoja ja apua omalle matkallesi! Liity tästä!


Alkuvaiheessa, vaikka päällimmäiset tunteeni olivat vapaus ja nautinto, huomasin kuitenkin, että olin hyvin tarkka ja jopa neuroottinen omien nälkä- ja kylläisyyssignaalieni kanssa. Kuulostelin tarkasti, että onko minulla nälkä, olenko nyt kylläinen, pitäisikö minun jättää tästä pullasta viimeinen pala, koska olen jo kylläinen? Tämä on normaalia ja kuuluu prosessiin. Tässä vaiheessa kannattaa olla tarkkana, että et tuo laihdutusmentaliteettia ja sääntöjä mukaan, koska silloin intuitiivinen syöminen muuttuukin nälkä- ja kylläisyysdieetiksi, jonka mukaan et saa syödä, jos sinulla ei ole nälkä ja sinun pitää lopettaa, kun olet kylläinen. Syömiseen ja ruokailuun kuuluu kuitenkin niin monia muitakin asioita, kuten nautinto, yhdessäolo ja juhliminen. Tiedätkö sen tunteen, kun syöt lempiruokaasi, etkä vain malta lopettaa, koska se on niin hyvää? Sinulla on lupa syödä, juuri niin paljon kuin haluat. Jos vain uskallat luottaa kehoosi, niin se kyllä tasaa energiansaantia niin, että sinulla ei välttämättä ole seuraavalla aterialla niin kovaa ruokahalua. Tämän huomasin myös itse.





Moni ajattelee, että jos syö joskus enemmän, niin seuraavan päivän tai aterian ruokamäärää pitää tietoisesti vähentää. Kun sunnuntaina syöt pizzaa, niin ajattelet, että maanantaina syön vain salaattia. Tämä aiheuttaa mieleesi vaille jäämisen tunteen, joka saa sinut ajattelemaan ruokaa entistä enemmän. Se voi johtaa esimerkiksi siihen, että syöt paljon enemmän pizzaa, kuin sinun itse asiassa tekisi mieli. Kun tiedät, että voit syödä pizzaa, vaikka joka päivä, ja luotat siihen, että kehosi tasaa automaattisesti energiansaantiaan, huomaat, että ehkä syötkin kevyemmin seuraavana päivänä. Mutta et siksi, että sinun pitää, vaan koska haluat. Tai oikeastaan, kun oikeasti olet oppinut syömään intuitiivisesti, et edes ajattele koko asiaa. Syöt vain nauttien ja jatkat elämääsi.





MIKÄ OLI HELPPOA JA IHANAA?


Olen 11-vuotiaasta asti ollut jonkinlaisella kuurilla, ohjelmalla tai tehnyt elämäntaparemonttia. 30-vuotiaana hurahdin fitnekseen, joka vääristi suhtautumistani syömiseen entisestään. Fitnessurheilussa on monia hienojakin puolia, kuten itsensä ylittäminen, muiden ihailu ja hyväksyntä, sekä kurinalainen elämäntapa, joka suojaa mukavasti kaikelta muulta elämältä. Minulle se ei kuitenkaan sopinut. Kun yhtäkkiä ymmärsin, miten paljon makuja, vapautta, nautintoa ja energiaa minulla oli käden ulottuvilla, tuntui, että elämäni oli saanut kokonaan uuden värin. Vähän kuin yrittäisit pitkään tihrustaa auton tuulilasin läpi loskaisella kelillä ja sitten sulat pyyhkäisevät loskan pois ja näet taas kirkkaasti. Siltä minusta tuntui.


Toinen ihana asia on ollut luottamuksen saaminen omaan kehooni. Voin huoletta syödä mitä ja milloin minua huvittaa, kun vain kuuntelen, mitä ja milloin minun tekee ruokaa mieli. Jos välillä syön enemmän ja olen hyvin kylläinen, tiedän, että kehoni kyllä tasaa jollakin aikavälillä syömäni ruokamäärän. Olen kuitenkin huomannut, että energiatasoni pysyvät parhaiten yllä, kun syön 3-4 tunnin välein. En jaksa syödä kovin isoja ruokamääriä kerralla. Toisilla taas voi toimia isompien aterioiden syöminen. Olemme kaikki erilaisia ja kuulostelemalla, mikä sinulla toimii, niin selviää, millä tavalla juuri sinun on hyvä syödä. Tämäkin vaihtelee. Joinakin päivinä minulla on todella kova nälkä ja joinakin ei.





MIKÄ OLI VAIKEINTA?


Vaikeinta oli päästää irti hallinnan tunteesta. Olen jälkeenpäin ymmärtänyt, että kaloreiden laskeminen ja erilaisten ruokaohjelmien noudattaminen olivat minulle keinoja hallita epämiellyttäviä tunteita ja tilanteita. Kun en enää halunnut laihduttaa ja laskea kaloreita, minun oli pakko kohdata paljon käsittelemättömiä asioita ja tunteita. Tämä oli välillä haastavaa, mutta koska tiesin, mistä oli kyse, en panikoinut. Olen huomannut, että hyvin monella on sama tilanne. Laihduttaminen, terveellinen syöminen ja terveelliset elämäntavat ovat tapoja saada hallinnantunnetta. Niin kovin inhimillistä, mutta samalla kovin surullista. Huomaan edelleenkin, että jos olen stressaantunut, tai elämässä tapahtuu muutoksia, niin silloin myös haluni laihduttaa, laskea ruokamääriä tai muuten vain hallita syömisiäni nostaa päätään. En kuitenkaan vastaa tähän seireenin kutsuun, koska se ajaa minut vain karikkoon.





Pelko kehoni muuttumisesta kaihersi. Kun sinulla ei vielä ole varmaa tietoa siitä, mitä tapahtuu, niin mielesi luo kaikenlaisia kauhuskenarioita. Tämä pelko tuntui ristiriitaiselta, kun tiesin, että oman kehon hyväksyminen on tärkeää, mutta silti en halunnut sen muuttuvan joksiksin toiseksi, erilaiseksi, isommaksi. Uskon, että tässäkin on kyse valinnasta. Et luultavasti voi ylläpitää hoikkaa kehoa, paitsi rajoittamalla neuroottisesti erilaisia ruokia, laihduttamalla ja sitä kautta antamalla elämäsi pyöriä ruoan ja syömisen ympärillä. Toinen vaihtoehto on antaa kehollesi ohjat, syödä ja nauttia elämästä ja olla vähän pyöreämpi. Mikä on sinun valinta? Kumpikaan ei ole väärin, meillä on jokaisella oikeus valita, miten elämme. Lisää ajatuksia tästä pelostani ja miten oman kehon muuttumisen hyväksyminen on helpompaa voit lukea täältä.


ONKO PAINONI NOUSSUT?


Kehoni on muuttunut, mutta loppujen lopuksi melko vähän. Uskon, että isoin syy on siinä, että olen nukkunut liian vähän ja välillä stressi on painanut. Uskon, että nämä asiat vaikuttavat paljon siihen, miten kehokin käyttäytyy. En ennen ole pystynyt tunnistamaan väsymystä, vaan koen sen helposti nälkänä. Iltapäivästä, kun minulla on univajetta, tuntuu, että voisin syödä ja syödä. Näin teinkin pitkään. Olen kuitenkin huomannut, että pieni lepohetki antaa minulle sen, mitä tarvitsen, eikä ruoka. Olen ehdottomasti oppinut tuntemaan itseäni ja kehoani paremmin, joka on ollut hyvin mielenkiintoista


En ole vuoden aikana käyttänyt vaakaa kertaakaan, paitsi kun minut punnittiin Jyväskylässä viime syksynä tutkimuksen yhteydessä, jossa olin koehenkilönä. Vaa'an lukema oli yllätys. Olin pysynyt täysin samassa painossa, kuin silloin kun viimeksi punnitsit itseni, ollessani vielä fitnessdieetillä! Nyt kuitenkin, kun kirjoitan tätä, on tilanne muuttunut. Kävin tätä blogitekstiä varten punnitsemassa itseni ja ehkä kokeilemassa, miltä painon näkeminen tuntuu. Kokeilemassa, onko vaa'alla enää vaikutusta minuun. Nyt vaaka näytti 6 kiloa enemmän, kuin viime syksynä. Lukema ei itse asiassa herättänyt kovin isoja tunteita. Se oli vain luku, eikä arvoni mitta. Ne kuusi kiloa ovat ihanaa ja nautittua elämää, enkä kokenut ollenkaan huonoa omaatuntoa.



Se, miten kehon käy, on hyvin yksilöllistä. Jos olet kituuttanut pitkään ja syönyt vähän, niin luultavasti painosi nousee, kun alat syömään intuitiivisesti. Jos taas olet välillä rajoittanut syömisiäsi ja sitten syönyt yli oman kylläisyytesi, voi painosi laskea. Tai painosi voi pysyä samana. Tätä ei voi tietää, ennen kuin kokeilet. Usein menee niin, että kun alussa annat itsellesi luvan syödä, voi painosi nousta, mutta jos kärsivällisesti jatkat matkaa, tulee paino jossain vaiheessa tippumaan siihen painoon, jossa kehollasi on hyvä olla. Tämä paino on paljon geeneistä kiinni, aivan kuten silmiesi väri tai jalkojesi koko. Täältä voit lukea lisää aiheesta!


TOIMIIKO INTUITIIVINEN SYÖMINEN?


Onko se vaikeaa? On ja ei. Intuitiivisesti syöminen ei ole vaikeaa, se on kuin nukkuminen, kun väsyttää tai vessassa käyminen, kun on hätä. Se mikä tekee syömisestä vaikeaa, on erilaiset pelot, uskomukset ja ulkoapäin opitut käytösmallit, jotka ohjaavat syömistämme. Myös epärealistiset odotukset ja paineet näyttää tietynlaiselta vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme syömiseen. Monet arvottavat myös ruoan hyvään ja pahaan, joka useasti saa tuntemaan syyllisyyttä. Syyllisyys taas häiritsee kehon signaaleja, tai kykyämme ymmärtää kehoamme. Miten usein olet syönyt jotain ”väärää” tai ”huonoa”, kokenut siitä syyllisyyttä?


Tavoitteesi määrittelee omalla kohdallasi, jos intuitiivinen syöminen toimii juuri sinulla. Jos tavoitteesi on olla mahdollisimman laiha ja muokata kehoasi muottiin, joka ei ole sille luontainen, ei intuitiivinen lähestymistapa välttämättä sovi sinulle. Jos taas haluat vapautua muotista ja elää vapaammin, mutta kuitenkin hyvinvointiasi ja terveyttäsi kunnioittaen, niin silloin uskaltaisin sanoa, että intuitiivinen syöminen sopii sinulle täydellisesti.




Yksi ehdottomasti parhaimpia asioita, joita minulle on tapahtunut, kun aloin syömään intuitiivisesti, on rohkeus ja energia tavoitella omia unelmiani. Sen lisäksi olen saanut tavata todella erityisia ihmisiä, jotka ovat tuoneet paljon ihanaa elämääni. Yksi heistä on Healt coach Heidi Sahlstedt, jonka kanssa pyöritämme Facebookissa ryhmää, jossa autamme muita syömään, nauttimaan ja vapautumaan. Sen lisäksi olemme Heidin kanssa kirjoittaneet oppaan, jonka avulla voit ottaa ensimmäiset askelet intuitiivisen syömisen matkalla. Olemme pyrkineet tekemään oppaasta mahdollisimman konkreettisen, jotta saat yksinkertaisia työkaluja oman ruoka- ja kehosuhteesi parantamiseksi.


1 779 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page