top of page
  • Writer's pictureMia

Miksi aloin tekemään ateriat etukäteen ja miksi sinunkin kannattaisi?

Päivitetty: 15. kesäk. 2020

Kun aloin syömään intuitiivisesti, se oli ihanaa, vapauttavaa aikaa. Pystyin syömään mitä vain, milloin vain ja miten paljon vain halusin. Huomasin kuitenkin nopeasti, että alun vapaus muuttui välillä jopa ärsyttäväksi tuntemukseksi. Alkuhuuman jälkeen en enää keksinytkään, mitä sitä tänään söisikään. Jumiuduin samoihin ruokiin ja vaikka pidinkin niistä, niin aloin kaipaamaan vaihtelua. Netti oli tietenkin reseptejä pullollaan, mutta eihän minulla ollut aikaa loihtia joka päivä vaihtelevia ja herkullisia aterioita. Miten voisin syödä herkullista ja itselleni mieluista ruokaa, mutta niin, että ruokaa ei koko ajan tarvitsisi miettiä? Minulle on tärkeää syödä ihanaa, nautinnollista ruokaa, mutta niin, että se auttaa minua jaksamaan ja voimaan hyvin!




Yhtäkkiä keksin yhdistää kaksi loistavaa asiaa. Kun vielä elin fitnesskisaajan arkea olin useinkin valmistellut ruokani etukäteen, yleensä viikonloppuisin. Käynyt kaupassa, paistanut kanat, pilkkonut kasvikset ja keittänyt riisit. Vaikka ruokavalioni olikin terveellinen, siitä puuttui vaihtelu, monipuolisuus ja tietty täyteläisyys. Intuitiivinen syöminen toi tähän kaipaamaani vaihtelua, nautintoa ja mielikuvitusta, joka puuttuu mielestäni monen ruokavaliosta. Tästä syntyi terveellisen täyteläinen tapa kokata arjen ruoat, josta puuttuu neurottisuus ja mustavalkoisuus ja sen tilalla on rentous ja nautinto, kuitenkaan terveellisyyttä unohtamatta! Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että välillä resepteissä on voita, välillä kookosöljyä, paljon täysjyvää, mutta myös valkoista sokeria ja vehnää. Kasvikset ovat kuitenkin usein pääroolissa, koska ne ovat herkullisia ja ne saavat oloni tuntumaan hyvältä. Pääasia on, että tekemäni ateriat ovat ravitsevia ja terveellisiä, mutta myös henkisesti täyttäviä!


En myöskään ilmoita ruokien sisältämiä kaloreita, makroravinteiden määrää tai muita numeroita, koska en koe, että tarvitset niitä. Kun syö terveellistä, täysipainoista ruokaa jälkiruoan kera, nälkää ja kehoa kuunnellen, niin se on ainoa tieto, mitä tarvitset.


Miksi ruokarumban helpottaminen on yksi parhaimmista tavoista huolehtia itsestäsi?


Terveellinen ja ravitseva ruoka sekä ruoasta nauttiminen, ilman stressiä, ovat mielestäni oivallisia keinoja pitää itsestäsi huolta. Kun suunnittelet ja valmistat etukäteen ruokia, itsellesi ja perheellesi, sinun ei tarvitse nälkäkiukun kourissa, töiden jälkeen miettiä sitä samaa iänikuista kysymystä. Eli, mitä tänään syötäisiin.


Toinen asia, joka ainakin kohentaa huomattavasti omaa palautumistani ja hyvinvointiani on kokkailu. Kun pilkon kasviksia, puuhastelen kiireettömästi keittiössä ja katson kokkailujen paistumista uunissa, niin rentoudun. Se on eräänlaista meditaatiota, josta nautin kovasti. Se ei varmastikaan onnistu kello viideltä tiistai-iltapäivästä, kun kehosi on jo stressitilassa nälästä.



Kuten kaikki asiat, tämä vaatii vähän aikaa ja vaivaa, mutta palkaksi saat enemmän aikaa ja vähemmän vaivaa. Minun koko blogin tarkoitus on auttaa sinua pitämään itsestäsi parempaa huolta, ilman ylimääräistä säätämistä ja miettimistä. Nämä ohjeet ottavat kaikki kiireisen nykyihmisen haasteet huomioon, olenhan itsekin sellainen. Samalla saat ideoita terveelliseen, täysipainoiseen ja herkulliseen ruokaan.


Sinun ei missään nimessä tarvitse orjallisesti noudattaa ohjeita ja reseptejä, mutta jos saat omaan, kiireiseen arkeesi täyteläisen terveellistä ja stressiä helpottavaa inspiraatiota, niin se tekee minut hyvin iloiseksi! Sinun ei myöskään tarvitse tehdä kaikkea kerralla, vaan pidä ne omat suosikkiruokasi mukana. Joustavuus ja rentous on tärkeää tässäkin hommassa!


Lähde mukaan tekemään arjestasi helppoa ja täyteläisen terveellistä, ihanaa, kun olet mukana! Jos sinulle missään vaiheessa tulee kysysmyksiä, niin laitahan kommenttia, joohan?


182 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page